"Kuusamolaiset ovat
luonnostaan metsän ja veden viljan käyttäjiä". Näin
todetaan Kuusamon Metsästys- ja Kalastusseuran
40-vuotishistoriikin alkusanoissa. Tämä totuus on
edelleen ajankohtainen.
Kuusamo on tunnettu
matkailupitäjä. Yhä useammat kuulevat vuosittain
Kuusamon kutsun. Erämaakaupungin metsästysmaat ja
kalavedet vetävät puoleensa näihin asioihin
vihkiytyneiden alojen harrastajia.
Ryhmä kuusamolaisia
kokoontui vuoden 1949 lopulla pohtimaan metsästykseen ja
kalastukseen keskittyvän seuran perustamista Kuusamoon.
Asiaa valmistellut toimikunta kutsui kokoon perustavan
kokouksen Hotelli Koillis-Pohjaan 12.3.1950. Paikalle
saatiin 20 henkilöä. Yksimielisesti päätettiin perustaa
metsästyksen ja kalastuksen vaalimiseen keskittyvä seura
Kuusamoon.
Seuran ensimmäisten
sääntöjen mukaan "seuran tarkoituksena on saattaa
metsästyksen- ja kalastuksen sekä ulkoilun harrastajat
yhteen erätaitojen ja -tietojen vaalimiseksi sekä
retkeilyn ja matkailuolojen kehittämiseksi
paikkakunnalla".
Nyt 60 vuoden ikään
päässeen seuran perustajat olivat merkittävissä asemissa
kuusamolaisten jokapäiväisessä elämässä. Kunnanlääkäri,
pankinjohtaja, metsänhoitaja, kunnan virkamies, sotilas.
Vastuullista työtä yhteiskunnan eri tasoilla. Seuran
toimintaan tarkemmin perehtyessä kuitenkin voi todeta,
että seuran työssä vuosikymmenet puurtaneissa on suurin
joukko ihan tavallisia kuusamolaisia, jotka ovat tehneet
elämäntyönsä hyvin erilaisissa ammateissa. Mistään
eliittiseurasta ei todellakaan ole kysymys.
Toiminnan painopiste
jakaantui aluksi sekä metsästykseen että kalastukseen.
Vähitellen painopiste siirtyi kuitenkin metsästykseen,
ja silloin kuvaan tulivat erilaiset koirarodut. Niiden
jalostaminen ja koetoiminta ovat antaneet
kuusamolaisille alan harrastajille mittavan työkentän ja
mahdollisuuden purkaa perimässään olevaa
kilpailuviettiä. Hyvin tiivis yhteistyö metsästysmaita
hallitsevien paikallisten metsästysseurojen kanssa antaa
pitäjän parhaat koemaastot koiraharrastajien käyttöön.
Tässä kaikessa KMKS on toiminut hyvänä ja
esimerkillisenä toiminnan moottorina.
Seuran piirissä on tehty
mittava määrä talkootyötä. Siitä kiitos kuuluu
vuosikymmenien aikana seuran toiminnassa uurastaneille.
Tämä työ tulee varmasti jatkumaan, sillä kansalaisten
veri vetää edelleen luontoon, ja siinä metsästys ja
kalastus tarjoavat hyvät puittet virkistymiselle.
(Lähde:
KMKS 60-vuotishistoriikki Nelijalkaisia ystäviä ja
kireitä siimoja, Jaakko Heikkinen) |